PAIKALLISET
6.10.2018 18.30

Mikko Saastamoinen on onnellinen, että oma ala löytyi vihdoin. Työreissut vaihtuivat ihmisten auttamiseen.
LAPINJÄRVI | Yksi käynti hierojalla voi muuttaa elämän. Lause saattaa kuulostaa huonolta mainostekstiltä, mutta niin kävi Lapinjärvellä asuvalle Mikko Saastamoiselle. Hänestä tuli tänä syksynä terveydenhuollon ammattilainen ja yrittäjä.
– Ajatus lähti entiseltä hierojaltani, joka sanoi kerran, että: ”Ei tästä hommasta taida tulla mitään, kädet eivät kestä”. Ryhdyin ohjeistamaan venytyksiä, jolloin hän totesi, että minun pitäisi alkaa hierojaksi. Tuumasin, että: ”No niinpäs varmaan pitääkin”, ja aloin saman tien etsiä kurssia.
Unelma-ammatti, jollaista neljääkymmentä kolkuttelevalla Saastamoisella ei vielä siihen päivään mennessä ollut ollut, kirkastui yhdeltä istumalta.
– Taisin olla yläasteella aloittaessani duunit isän kalusteasennusfirmassa. Siihen aikaan teimme myös keittiö- ja kylpyhuoneremontteja yksityiskoteihin. Lukiossa tajusin, etten ole akateeminen ihminen, enkä halua istua työkseni seminaareissa. Selkäkään ei sitä kestäisi. Sen jälkeen olenkin sitten ajautunut erilaisiin hommiin, ilman minkäänlaista päämäärää.
Mikko Saastamoinen otti opiskelut hierojakoulussa tosissaan. Hän opiskeli alusta pitäen huolellisesti teorian lähtien lihasten latinankielisistä nimityksistä, kiinnityskohdista ja toiminnasta yhä laajempiin aihealueisiin, erilaisiin hierontatekniikoihin ja nivelkäsittelyihin. Jos pohjatiedoissa olisi puutteita, jatkossa oppiminen sakkaisi varmasti, sen Saastamoinen sisäisti jo alakoulussa.
Määrätietoisuus palkittiin. Kädessä ovat koulutetun hierojan ammattipaperit ja yrityksellä uudenkarheat tilat Lapinjärven vanhalla linja-autoasemalla. Vuokratilat ovat yhteiset ekokampaamo Luanan kanssa. Saastamoisella on vastaanotto myös kotonaan.
– Hoidan ihmisiä tutkimuksen ja löydösten perusteella. Asiakas osaa harvoin paikallistaa ongelmaansa. Esimerkiksi ”lonkassa tuntuva kipu” voi olla miltei missä vain reiden tai lantion alueella, mutta yhdessä etsimällä syy yleensä löytyy. Asiakkaillani on ollut ryhtiongelmia, hermoradan ongelmista aiheutuvia kipuja, lihasjäykkyyttä, nivelvaivoja…
– Asiakkaikseni eivät juurikaan hakeudu rentoutusta kaipaavat, vaan yleensä ihmisellä on jokin vaiva. Huomasin tämän jo koulun oppilasklinikalla. Käsittelyn ei pidä olla kuitenkaan missään nimessä murjomista, vaan ongelmalähtöistä ja hoitavaa.
Saastamoinen ei suunnittele jättävänsä opintoja vielä tähän. Ehkä jo vuoden päässä siintää koulutetun hierojan erikoisammattitutkinto.
Muutakin on meneillään. Kaveri treenaa parhaillaan ensimmäistä kertaa klassisen kehonrakennuksen masters-sarjaan, eli ikämiesluokkaan. Saastamoinen on mukana kannustus- ja huoltojoukoissa.
– Treenaamme kisan alla kimpassa ja teemme Instagram-juttuja. Olen hoitanut hänen olkapääongelmiaan, jotka ovat lajille varsin tyypillisiä. Uskon, että lajin parista voisi löytyä asiakkaita, sillä oman saliharrastukseni myötä osaan ohjata oikeaan suoritustekniikkaan ja hoitaa tyypillisiä vaivoja, kuten epätasapainoisesta treenaamisesta johtuvia ongelmia. Personal traineriksi en kuitenkaan suunnittele ryhtyväni, sillä se menisi liian lähelle omaa harrastusta.
– Toisaalta, en viitsi sanoa ”ei koskaan”. Tähän ikään mennessä sitä on saanut pyörtää sanomisiaan niin usein.
Saastamoisen omat selkäongelmat olivat osasyy siihen, että kiinnostus alaan syttyi.
– Muiden auttaminen on palkitsevaa. Ei tällä hommalla rikastumaan pääse, mutta minulle on aina riittänyt, että tulen toimeen. Opiskelujen aloittamisen jälkeen kaikki on vain loksahdellut paikoilleen. Vihdoin se oma tie löytyi. Ja pääsen tekemään käsilläni.
Mikon sivut: www.mikkosaastamoinen.fi

Outi Paappanen